Joen kuvaus

Könkköjoki sijaitsee Petäjäveden kunnassa Jämsän reitillä. Kintausjärvien vedet laskevat Huhtiajärven kautta Könkköjokeen ja edelleen meteoriittijärvenä tunnettuun Karikkoselkään. Karikkoselän vedet virtaavat Autionsalmen kautta Petäjävesi-järven pääaltaaseen, joka saa valtaosan vedestään pohjoisesta Pengerjoen tuomana. Petäjävesi purkaa vetensä Piesalanjoen kautta Piesasjärveen.

Vesi ja virtaamat

Könkköjoki on varsin vuolas ja sillä on pudotusta puolentoista kilometrin matkalla 16 metriä. Joessa on viisi koskea; Könkön-, Pitkä-, Karikko-, Mylly- ja Sahakoski, joista kaksi alimmaista muodostavat yhtenäisen koskijakson. Kosket ovat kuohuvia varsinkin kevätaikaan. Joki mutkittelee metsäisessä maisemassa koukaten välillä peltojen reunamille. Rannat ovat peitteiset ja heittotilaa joutuukin usein etsimään koskikiviltä tai uomasta. Rantapoluilla on kuitenkin helppo liikkua molemmin puolin uomaa. Vedenlaatu on ympäristöhallinnon luokituksella hyvä. Metsistä ja soilta tuleva humus värjää veden lievästi ruskeaksi: väriarvo on 70–130 mg Pt/l. Uomassa virtaa vettä keskimäärin 1,4 m3/s. Keväällä tai syystulvien aikaan vettä voi kulkea 4–7 m3/s, mutta toisaalta kuivina kesinä virtaama putoaa tasolle 0,2–0,4 m3/s. Ala-Kintausjärven sekä Koskensaaren tehtaan voimalapadot säännöstelevät virtaamaa jossain määrin. Virtaaman Ala-Kintausjärven luusuassa voi tarkistaa ympäristöhallinnon verkkosivuilta.

Könkköjoen virtaama ei kuitenkaan vaihtele läheskään niin voimakkaasti kuin käyrän mukainen virtaama Ala-Kintausjärven luusuassa, sillä joen yläpuolinen Huhtiajärvi tasaa vaihtelua.

Könkköjoessa esiintyy voimakasta hyytämistä alkutalvella kovalla pakkasella ja suurella virtaamalla, jolloin pintäjäätä ei pääse muodostumaan. Pohjanmyötäisen jäätymisen edetessä vedenpinta voi nousta yli kaksi metriä ja vesi voi virrata Sahakosken sillan yli. Hyytäminen on voimakkainta alajuoksulla, koska vesi on sinne päästyään eniten alijäähtynyttä.

Kalastus

Konneveden kalatutkimus ry on vuokrannut Könkköjoen kalastusoikeutta vuodesta 2006 lähtien. Joen kalastusalue alkaa Petäjäveden kylän rajalta Könkönkosken niskalta ja jatkuu aina Karikkoselkään saakka. Rauhoitusalueita ei ole, mutta Karikkokoski on rantamökin takia toivottavaa kalastaa vain etelärannalta ja jättää sielläkin kolmenkymmenen metrin kohteliaisuusväli mökkiin. Pikkukaloja jahtaavia taimenia on nähty ajoittain posahtelemassa Sahakoskessa, ja suurimmat 50–60 cm:n pituiset kalat onkin haavittu siellä. Puolimetrisiä taimenia voi tavoittaa myös Könkönkoskesta, Pitkäkoskesta ja Myllykoskesta. Harjukset asustavat pääosin alaosalla Mylly-Sahakoskessa, mutta laji on joessa nykyään vähälukuinen. Suurimmat haavitut harrit ovat olleet 40-senttisiä.

Joen kalakanta

Joen taimenkanta on luonnonvaraista, villiä. Taimen on saattanut elää joessa jo ennen viime vuosisadan kotiutusistutuksia, mutta kirjattuja tietoja taimenesta ei ole ennen 1960-lukua. Jokeen istutettiin Taivalkosken Ohtaojan kantaa olevia kaksivuotiaita taimenia vuonna 1961 ja myöhemmin 1960-luvulla emotaimenia. Muutaman kerran ja viimeksi 1990-luvulla jokeen on istutettu pieniä määriä myös Rautalammin reitin viljelykantaa olevia kaksivuotiaita taimenia. Nykyinen kanta lienee siten sekoitus keskisuomalaista ja Iijoen vesistön kantaa. 2000-luvulla taimenta ei ole istutettu, eikä istutuksia ole yhdistyksellä suunnitelmissakaan.

Pienikokoista taimenta uiskentelee joessa melko runsaasti. Keväisin siltarummun alle saattaa myös nousta Karikkoselältä muutama taimen mässäilemään pikkukaloilla. Petäjäveden osakaskunta istutti jokeen harjuksia 2000-luvun alussa.

Koskissa asustaa myös ahvenia ja särkiä, ja jokunen kivisimppu Mylly- ja Sahakoskessa. Varsinkin sillan alapuolisella osuudella voi ajoittain tavata vihreitä petokaloja.

Haavit tötteröllä?

Suurin osa saaliista koostuu pienistä taimenista, mutta isompiakin täpläkylkiä ui toisinaan haaveihin. Saalismäärät vaihtelevat vuosittain jonkin verran, ja vaihteluun vaikuttaa ainakin vesitilanne.  Yhtä vähintään 40-senttistä taimenta kohti pitää kalastaa keskimäärin useampi vuorokausilupa. Syksyn 2016  kutupesien enennätyksellisen lukumäärän perusteella joessa väijyy nyt enemmän vähintään 40-senttisiä taimenia kuin edellisvuosina.

Luonto

Joella loikkii myös saukkoja ja rantametsissä liitelevät liito-oravat. Saattaapa joella käväistä joskus ilves tai karhukin. Lepakot viuhahtelevat vesihyönteisten perässä kesäöinä. Talvella hyönteistoukkia mutustelee koskikara, ja kesällä voi alajuoksulla kuulla peukaloisen, käenpiian tai mustapääkertun laulua.

Kulttuurihistoriaa

Petäjävedellä oli kotitarvemyllyjä jo 1700-luvun puolella, mutta ensimmäinen tullimylly perustettiin Huhtianjoen (Könkköjoen) Karikkokoskeen 1834 (kartassa Myllykoski). Aloitteen tekijänä oli Petäjäveden kappalainen Strömborg. Hän sai samalla luvan myös sahan perustamiseen. Myllyn yhteydessä toimi myös tamppaus eli saranvanutuslaitos, joka oli ainoa Jämsän suurpitäjässä, johon Petäjävesikin tuolloin kuului. Muutamassa vuosikymmenessä mylly alkoi rapistua, omistajakin vaihtui, ja mylly muuttui katselmuksessa 1865 kotitarvemyllyksi. Myöhemmin kotitarvemyllytkin saivat tullimyllyoikeudet eli niissä sai jauhaa toisten viljaa maksua vastaan. Myllystä ei ole ollut vuosikymmeniin jäljellä kuin padon jäänteet, ja nekin purettiin 1990-luvulla, kun joki kunnostettiin uiton jäljiltä.

Karikon kaksikehäinen saha rakennettiin joen alimman kosken Sahakosken rannalle ja se pantiin verolle 1837. Veden vähyyden vuoksi sahaa voitiin käyttää vain sata päivää vuodessa. Saha uusittiin vuonna 1856. Tuolloin katselmuksessa viranomaisia hämättiin työntämällä kuusenlatvus vesirattaan alle, jolloin sahausnopeus aleni. Normaalioloissa pystyttiin sahaamaan lähes kaksinkertainen määrä. Vuonna 1890 sahan toiminta oli vilkkaimmillaan, ja tukkeja sahattiin 35 000 kpl. Karikon sahan laudat ajettiin hevosella Muurameen (linnuntietä 25 km). Hevosia oli enimmillään ajossa jopa 300. Palkka maksettiin suolana ja rahana. Vuosisadan vaihteen jälkeen saha oli ohittanut suuruutensa päivät. Höyrysahoista tuli pahoja kilpailijoita. Vielä 1960-luvulla kosken varrella sillan yläpuolella oli näkyvissä maatuvia purukasoja.

 Vuodenajat

Joki oli ehkä ensimmäistä kertaa historiansa aikana auki luvalliselle talvikalastukselle talvella 2009. Hankikorriaikaan huhtikuussa onnekas voi tavoittaa täpläkyljen pintaperholla. Kylminä talvina joki on alajuoksultaan suurelta osin jäässä, mutta leutoina talvina jää ei juuri kalastusta haittaa. Parasta kalastusaikaa on kevättulvan jälkeinen aika, eli toukokuun loppupuoli ja kesäkuu. Sateisina ja viileinä kesinä kalastus voi kuitenkin olla tuottoisaa läpi kauden. Erityisen kuivina ja lämpiminä kesäviikkoina kalastus on ehkä parempi jättää väliin, jotta kalat eivät rasitu turhaan väsytyksestä. Toisaalta kalat ovat helteillä passiivisia, ja jättävät yleensä perhot ja uistimet rauhaan.

Välineistö ja vinkit

Joella on mukavinta käyttää keveitä välineitä – perhokalastuksessa luokkia 2–5 ja vaikkapa 8 jalan pituista vapaa. Perhoa tai uistinta ei tarvitse heittää pitkälle. Usein riittää se, että vieheen pudottaa vavanmittaisella siimalla koskipeiliin. Joella voi käyttää tavallisia perhoja pintaperhoista larva- ja pupajäljitelmiin että streamereihin. Touko-kesäkuussa taimenet tukistavat mielellään salakkajäljitelmiä ja kesällä ahvenstreamereita ja surffilautoja. Kesällä kivenhuopeissa voi luistatella myös skatereita.

Saalispalautteet

Jokaisen joella käyneen kalastajan toivotaan täyttävän saalislomake ja palauttavan sen yhteystietoineen riihelle. Palautteista seurataan vuosittain saaliin kehitystä. Saalistiedoilla on kalastuksellisen mielenkiinnon lisäksi merkitystä kutukannan seurannassa. Palautteilla seurataan myös vispaajien tyytyväisyyttä Könkköjokeen kalastuskohteena. Läheskään kaikki kalastajat eivät tunnu palauttavan lomaketta edes arvontavoiton toivossa, mutta lomakkeista on kuitenkin saatu tietoa irti.